Akunsaaren ennallistaminen vauhdissa

12.2.2026

Akunsaaren ennallistamishanke on saatu varsinaiseen toteutusvaiheeseen. Pääurakoitsijana toimii Kaskenoja Oy. Vedenpinta on nyt Loimijoessa poikkeuksellisen alhaalla, mikä helpottaa toimintaa. Jäätyneet alustat kestävät hyvin raskaiden koneiden painoa ja kikka kolmosilla on yritetty estää kaivuumassojen jäätymistä talkookärryjen pohjiin. Kovimpina pakkaspäivinä on vietetty suosiolla rokulia.

Alkavalla viikolla talkookärryt saattavat liikkua entistä tiheämpään tahtiin muutaman sadan metrin matkalla Korkeakoskentiellä. Ollaan siis kärsivällisiä ja varovaisia!

Hankkeen pääasiallinen rahoittaja on Euroopan Maaseuturahasto. Omarahoitus muodostuu pääosin talkootyöstä. Varsinaisena hankkeen tavoitteena on, että vesi kiertää taas, liki sadan vuoden tauon jälkeen Akunsaaren ympäri läpi vuoden.